Kansalaiset eivät luota poliitikkoihin ja politiikan arvostus on pahnan pohjimmaisia. Miksi?
Sitä ihmettelevät monet poliitikot, vaikka vastaus on helppo antaa ja helppo ymmärtää: Poliitikkojen puheisiin ja lupauksiin ei voi luottaa. Suomeksi sanottuna poliitikot valehtelevat.
Otettakoon esimerkki vuodelta 1994, jolloin Suomessa päätettiin Euroopan Unioniin liittymisestä. Silloin korostettiin sitä, että liittymällä Unioniin päätämme omista asioistamme enemmän kuin sitä ennen.
Olen entinen päätoimittaja-yrittäjä, nykyinen kansanedustaja Kymen vaalipiiristä ja Savitaipaleen kunnanvaltuuston 1. varapuh.joht. Virallisesti asun Savitaipaleella Etelä-Karjalassa, mutta asunnot löytyvät myös Vantaalta ja Teneriffalta. Juureni ovat vahvasti myös Kiuruveden ja Valkealan/Kouvolan maaperässä.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!