*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

välikysymys

Perussuomalaisten välikysymyksen teksti

Perussuomalaiset ovat alusta lähtien vastustaneet ylivelkaantuneiden euromaiden suoraa ja katteetonta tukemista. Tukipaketit ovat Suomen kannalta epäoikeudenmukaisia ja vaarallisen kalliita. Kaikki euromaat – Suomea ja Luxemburgia lukuun ottamatta – ovat ensin rikkoneet kasvu- ja vakaussopimuksen velkarajoja. Sen jälkeen tukipaketeilla on rikottu perussopimuksen no bailout –kieltoa (SEUT 125), minkä lisäksi Euroopan keskuspankki on toiminut kyseenalaisesti suhteessa jäsenvaltioiden rahoituskieltoon (SEUT 123) ryhtyessään rahoittamaan kriisimaita omasta pussistaan.

Perussuomalaisilta välikysymys eurokriisistä: tosiasiat on tunnustettava ja katsottava tulevaisuuteen!

Euroopassa on historiallinen, poikkeuksellisen vaikea kriisi. EU:n ja rahaliiton keinotekoiset himmelit ajelehtivat virran vietävinä. Peräsintä väännetään väkisin väärään suuntaan, vaikka ohjaus ei enää toimi. Kosken kohina kuuluu jo, ja kohta pudotaan yht´äkkiä jyrkänteelta alas. Tuo putous on syvä, ja tuhot ovat sen mukaiset.

Julkaise syötteitä