*

Reijo Tossavainen, toisinajattelija Sanoja ja tekoja. Nöyrästi, mutta nöyristelemättä.

Kaikki blogit puheenaiheesta Vasemmistoliitto

Onko vasemmistolaisuus automaattisesti pahasta?

Päivän byrokraatti kysyy kirjoituksessaan: onko vasemmistolaisuus automaattisesti pahasta. Hyvä kysymys. Mielenkiintoista, että hetki ennen tämän lukemista pohdin itse ihan samaa: 
miten älykkäänä pitämäni vasemmistojohtajat kuten Ele Alenius ja Kalevi Kivistö, ja eritoten nykyinen suorastaan superälykäs Li Andersson pystyvät perustelemaan itselleen poliittisen linjan joka vienyt kansalta työmoraalin.

Kantasuomalaisten vähimmäistoimeentulo liian alhainen

 

 

Kantasuomalaisen työmarkkinatuen saajan taloudellinen asema on hävettävän alhainen. Joitakin vuosia sitten Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien (viisaista ja riippumattomista asiantuntijoista koostuvassa) komiteassa muistutettiin Suomea siitä, että työmarkkinatuen surkean alhainen määrä rikkoo Euroopan sosiaalisen peruskirjan vähimmäisvaatimuksia. Jo vuosia työmarkkinatukea on korotettu kiduttavan hitaasti, jos lainkaan.

Verot kuuluvat kansalle, eivät poliitikoille

"Mihin kokoomuslaiset esimerkiksi Helsingissä haluavat laittaa rahaa taloudellisen tilanteen parantuessa? Veronkevennyksiin", ihmettelee Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

Persujen nousu tuo jytkyn, taas

 

Aurinko nousee. Tämä oli odotettavissa, se on jo näkyvissä. Perussuomalaisten kannatus on jyrkässä nousussa, ”emme ole rintamakarkureita” –linja puree vastuuntuntoisiin kansalaisiin. Olen ollut perussuomalaisten jäsen jo silloin kun kannatus oli vain 3 % prosentin tuntumassa mutta uskoin ja uskon yhä aina siihen, että hyvää kannattaa aina odottaa.

Kun ottaa virhemarginaalin +/- 2,2% huomioon on perussuomalaisten kannatus tässä vaiheessa 12,5% ja vihreiden 11,1% sekä vasemmistoliiton 6,1%.

Miten Vasemmisto rahoittaisi hyvät pyrkimyksensä?

Minulta ja lukuisilta muilta Vasemmistoliiton ehdokkailta kysytään jatkuvasti siitä, mistä saataisiin rahat puolueemme hyviin tavoitteisiin. Todennäköisesti asia nousee esille myös tulevana viikonloppuna jutustellessani ihmisten kanssa Rotuaarin vaalikylän avautuessa.

Vasemmistoliiton SoTe-änkyrät

 

Vaalinalusviikot ovat perinteisesti olleet mauttomuuksien iltotulitusta, mutta näissä kunnallisvaaleissa Vasemmistoliitto veti pohjat tuuttaamalla viime viikon perjantaina ilmoille sellaisen vaalipökäleen, että sen haju tahrannee suomalaista politiikkaa vielä vuosikymmeniä. Kyseessä on vasemmistopopulismin taidonnäyte, joka ei sisällä ensimmäistäkään perusteltua argumenttia, lähteitä eikä edes merkittävää relevanssia käynnissä oleviin kunnallisvaaleihin.

Vasemmistoliitto pelottelee äänestäjiä

Vasemmistoliitto julkaisi kuntavaalien alla videon, joka perustuu aiheettomaan pelotteluun sote-uudistuksesta. Tämä viime hallituksessa juustohöylää heilutellut puolue on siirtynyt totuuden jälkeiseen aikaan rytinällä. Vasemmistoliiton levittämää propagandaa ja pelottelua voisi verrata MV-lehden levittämiin ns. vaihtoehtoisiin totuuksiin. Sinänsä ironista että Vasemmistoliitto pyrkii luomaa kuvaa Kokoomuksen sotevalheista samalla kun itse avoimesti niitä pyrkii levittämään. 

Lähdetään purkamaan tätä epäloogisuuksien pesäkettä:

Tilauksessa turvallinen sote-uudistus

Vasemmistoliitto julkaisi tänään oman esityksen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamiseksi. Minipamfletti ”Osallisuus, itsemääräämisoikeus ja kestävyys” on luettavissa osoitteessa http://www.vasemmisto.fi/wp-content/uploads/2017/03/Vasemmiston-sote.pdf

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä